Tuttu näky Vaasan Kissatalolla...
Jotkut varmaan ovat hyvin kummissaan/ihmeissään siitä miten saatan rakastaa kissoja niin hemmetisti. Olen jopa sanonut että kissat ovat pelastaneet elämäni. Näin se on, kun minä olen ollut mukula, oli kissat parhaat ystäväni.
Ystävieni myötä olen ajautunut kissiksen toimintaan hieman syvemmin, torstai-illat jos suinkin mahdollista vietän kissojen parissa ja mielelläni avitan eläinlääkärireissuissa yms jos vain oma tilanteeni sen suinkin sallii.
Oikeastaan tämä hulluuteni kissoja kohtaan saa jo koomisia piirteitä, vähitellen muistan kissiksen kissojen nimet, tunnistan osan jo aika helposti. Kissahörhönä tosin on mukavaa, ja kissatkin huomaa ne jotka tykkäävät. Muutamaa sähikäistä lukuunottamatta jotka eivät pidä kenestäkään. :D
Ilmeisesti alan olla kissiksen "vakiokalustoa", kun vierailijat jostain syystä ajautuvat kyselemään minultakin kissoista. Mutta mikäpä siinä, antoisaa se on olla eläinten kanssa. Siinä oppii paljon, ja se on toivottua vaihtelua raskaaseen työhön jota elääkseen tekee.
Larin suukot, Saulin tassun kosketus, Rusetin hännänväristelyt, Hilpan syliintunkeminen ja kissojen kehräys - mahtavaa. Pienistä iloista kasvaa suuri virta.
Kunpa ihmiset aktiivisemmin hakisivat kissoja kissikseltä lemmikeiksi, myös niitä aikuisia. Aikuisissa kissoissa on monta hurmaavaa luonnetta, kauniita värityksiä. Leikkisyys ei kaikilla ole pentujen tasolla, mutta aikuinen kissakin voi olla todella ihana, ja onkin. Kuten on Renny - mun oma kultani sängyn alla.. tai tässä tapauksessa telineen alla. :)
