Ystävät, toverit, kamelit ja muut maailman otukset... Niin, elämän pyöriteltyä tarpeeksi minä suljin vanhan elämäni kannet. Kirjahyllystä otin käteeni tyhjäsivuisen, mutta pölyisen kirjan. Pyyhin pölyt ja avasin ensimmäisen sivun. Aloittaessani tätä blogia tulivat mieleeni ylläolevat sanat. Kuinka vaikeaa sen ensimmäisen askeleen ottaminen on. Tuuli painaa päälle kasvoja, hiekka pölisee ympärillä ja tukahduttava aavikon aurinko nostattaa otsalle pisarat. Vesikin on kaikkea muuta kuin raikasta ja kylmää - mutta on sentään vettä millä pysyä elossa. Ei se auta kuin ottaa kamat olalle ja ottaa se ensimmäinen askel tuntemattomaan kun etsii keidasta jossa leilinsä täyttää ja huilata.
Mun aika oli tehdä se, ja sitä ensimmäistä askelta edelleen varovasti tavoittelen. Juoksuhiekkaa ei tavallisesta hiekasta erota.. hiekan seassa voi vaania skorpioneja, käärmeitä. On katsottava mihin astuu... Aavikolla vaeltaessa ei etäisyyksistä voi olla varma. Se mikä näyttää olevan vieressä, voi ollakin satojen kilsojen päässä ja toisin päin. On vain luotettava Korkeampaan voimaan, luotettava siihen että on jokin joka ohjaa oikeaan suuntaan.
Näillä mennään sano kameli ja heitti kyttyrän selkäänsä....
