Jossain määrin elämä muuttunut viimeisen parin kuukauden aikana - sinkkuelämää lukuunottamatta.
Aloitin uudessa työpaikassa, siellä olen nyt muutaman kuukauden ollut ja koen että olen paljon rennompi ja rauhoittunut sen myötä. Stressiä ei ole kuten ennen, saan oikeastaan nyt tehdä sitä mitä edellisessä kaipasin - ajan antamista asiakkaalle. Voin istua pöydän ääreen kun asiakas syö, jutella kuulumisia. Ei tarvitse hosua sataa asiaa yhtä aikaa. Harvoin on päiviä kun on tehtävä se viisi asiaa yhtä aikaa.
Tänään oonkin henk koht avustajana lähes kellon ympäri. Huolenaiheena on vain kissat kotona, niin, mähän aloitin kotihoitajana. Viime yönä pikkuiset olivat päässeet pentuaitauksesta karkuun, tänään siis on viriteltävä aitaus uusiksi. Sohvanalus tumpattava - sieltä löysin kaks pentua, ja palkkioksi sain muutamat kynnen iskut käsiin. Ihanaa tässä päivässä on kuitenkin se, että mulla on iso musta hoffi kaverina. Keittokinkulla kesytetty. Harvoin piittaan koirista, mutta tuosta kuolakuonosta ei voi olla tykkäämättä. Toisaalta on turvallinen olo vieraassa talossa kun on tuommoinen vasikka turvana.
Niin... viime aikoina olen rakkaurenkaipuustani valittanut fb-ryhmässä ja omalla seinälläni. Osa ihmisistä tuntuu suhtautuvan siihen kuin olisin typerä - lähes idiootti, kun niin kovasti toivon jonkun löytäväni, siis just sen oikeen ihmisen joka rakastaa mua just sellasena kun olen. Se sit miks universumi on asiasta eri mieltä kuin minä, siihen en osaa sanoa. Kuulemma se on sielunsuunnitelmani että tämä on tällaista, joten kai se sit on oma syyni. :)
Mutta sen mä sanon.. osalla ihmisistä jotka tunnen on tosi hyvät puolisot, miehet elämässään. Näille miehille pitäisi antaa arvoa sen sijaan että mäkättää joka helvetin asiasta. Oikeesti - mä tiiän että tätä tapahtuu, ja oon todellaki harmissani niiden miesten puolesta joiden naiset skitsaa joka hemmetin asiasta. Pitäs vähä miettii mitä ja milloin ja mistä syystä marajaa...
Joo, nyt lopetan...
