Olen törmännyt erilaisiin "olettamuksiin" mm. netissä ja myös ihan tuttavapiireissä. Huomautan että suurin osa suhtautuu tähän positiivisesti ja kannustaen, joskin on joitakin asioita joihin haluan ihmisten kiinnittävän huomiota - vaikka tämä leikkaus itsessään operaationa kirurgin pöydällä on "helppo", yleensä muutaman tunnin juttu, ei se ole pelkästään nips naps ja tikit kiinni ja simsalabim - olet laihtunut xx kg välittömästi sen jälkeen. Ei. Tämä on paljon muuta ja äärimmäisen pitkä projekti joka alkaa jo kauan ennen leikkausta.
Miten leikkaukseen pääsee? Ensin tarvitaan tietenkin lähete. Lähetteen kirjoittaa lääkäri joko sairaalassa, terveyskeskuksessa, työterveydessä jne. Mutta kriteerit on täytyttävä, leikkaukseen on seula ja sinne ei pääse kuka vain. Painoindeksi, motivaatio ja psyykkisen tilan tasaisuus ovat ratkaisevia. Sitoutuminen samoin. Leikkauksiin ei oteta 5-10 kg ylipainon omaavia, vaan indeksin oltava vähintään 40, tai 35 jos on liitännäissairauksia kuten diabetes.
Lähetteen saatuaan tulee kutsu sairaalaan esikäynneille. Käynnit sisältävät ravintoterapeutin, minun tapauksessani sisätautipolin lääkärin kanssa tapaamiset. Käynneillä juurikin nämä seikat mitä edellä mainitsin käydään läpi, otetaan mittoja ja verikokeita jne. Niiden pohjalta tehdään suositukset voidaanko potilas leikata. Potilas kuitenkin voi missä vaiheessa vain perua leikkaukseen tulonsa - mutta leikkauspäätökseen tarvitaan sekä lääkärin että ravintoterapeutin puoltava mielipide. Itse aloitin tietoisen elämäntapamuutoksen jo ennen näitä esikäyntejä, ja ravintoterapeutin ohjeiden avulla jatkoin siihen saakka kun tuli tieto kirurgin tapaamisesta. Samalla otettiin taas verikokeita, käytiin ryhmätapaamisessa ja otettiin samalla spirometria. Tämä tapahtui joitakin kuukausia ennen leikkausta. Sen jälkeen tuli kutsu leikkaukseen, n 5 viikkoa ennen ENE-dieettiä joka on kaikille leikkaukseen menijöille tavallisesti pakollinen - minun kohdallani leikkaus siirtyi 6 viikkoa (räkätaudin vuoksi), eli eneilin 11 viikkoa ja voin sanoa ettei se ollut mitenkään hohdokasta aikaa. Viimeisellä viikolla litkut alkoi maistua hiton pahalta.
Leikkaus itsessään sujui lopulta hyvin, operaatio tehtiin anestesiassa. Joitakin tunteja kesti päästä tolpilleen, kivut olivat melko vähäiset siihen nähden mitä monella muulla on ollut. Kahviahan olin vaatimassa heti kun suostuivat vaan tuomaan…
Mutta kuten sanottu, prosessi ei lopu kirurgin veitsen terään. Se on loppuelämän mittainen. Mun ruuansulatuselimistöni on erilainen, vatsalaukkua on pienennetty reilusti ja ohutsuolta pätkäisty. "Pieni" operaatio vaikuttaa todella moniin asioihin… jopa sellaisiin mihin ei "tavis" uskoisikaan. Pannaan siis ranskalaisin viivoin alle näitä asioita - lista tuskin on täydellinen mutta ehkäpä siitä kärryille pääsee… puhutaan siitä empatiasta. :)
- Minäkuvan muutos. Yksi suurimmista asioista. Koska kroppa muuttuu jatkuvasti, vaikka kestää aika pitkään huomata muutos itse, se pistää kyllä nuppia hiukan sekaisin. Ei oikein tiedä kuka ja mikä on. Mitä enemmän painoa lähtee sen isompi on muutos, sehän on loogista.
- Vaatteet. Huomaa mahtuvansa vaatteisiin joihin ei kuvitellut enää koskaan solahtavansa. Koot pienenee… voit valita kaupassa sen sijaan että suuntaat aina tiettyihin nurkkauksiin kaupoissa. Se on yhtä aikaa karmivaa ja mahtavaa. Jos joku on käyttänyt aina vyötä, ei tiedä miltä tuntuu saada kietaistua vyötäisilleen naisten vyö, joka on vielä hieno…
- Itsetunto. Noussut ja tulee nousemaan, koska huomaa pystyvänsä tähän - yksin. Huomaa että mä pystyn tähän ilman jutta kustapärejä ja muita rahanahneita wannabe-laihduttajia. Joilla ei oikeesti oo mitään laihdutettavaa - eikä välttämättä oo koskaan ollutkaan. Joten pliis, älä vertaa kaiken maailman cambridge-kuureja tähän, ne ei todellakaan ole sama asia. Kuurit voi aina lopettaa mutta elimistöä ei saa enää normaaliksi… se on kiinni korvien välistä, ei mistään rosvodieeteistä. Samoin se 5-10 kg laihtumisen vertailu siihen että toinen laihtunut 40, 50, 60 kg? Vähän sama ko mä vertaasin kissoja lapsiin. :) Ei kannata väkisin yrittää olla empaattinen, mieluummin hiljaa. Jos ei ole tätä prosessia käyny läpi kokonaisuudessaan ei todellakaan voi tietää miltä tuntuu ja mitä tämä on…
- Vastakkaisen sukupuolen reaktiot: nojoo mä osaan pitää ne hyvin pois kimpustani joten no problem. Ulkonäkökeskeisyys ei oo mun juttu muutenkaan.
- Harrastukset: pystyy taas tekemään asioita joita ei ole voinut/saanut tehdä vuosiin! Ja ei, älä väitä että tiedät miltä se tuntuu jos et oikeasti sitä tiedä.
- Terveydelliset seikat:
- Dumbing - johtuu yleisimmin liiasta hiilarista ja/tai sokeripitoisesta ravinnosta. Joten jos en ota tarjoamaasi leivosta kahvin kanssa, älä vedä hernettä nenään. Minä vain en juuri silloin ole innokas kokeilemaan onneani alkaako dumppaamaan, koska se kipu ja väsymys on aika saatanan kova sitte ku se päälle tulee. Litalgin tuo helpotuksen, ja jos ei tuo niin sitte käydään vähän sairaalassa hakemassa troppia…
- Tuki- ja liikuntaelinkivut - runsaan laihtumisen takia kehon painopiste muuttuu. Samoin aiemmin luita ja niveliä kannatteleva rasvakerros on kutistunut niin että se ei tue kroppaa kuten ennen. Mun kohdalla kivut onneksi eivät ole pahat ja niihin riittää miedommat särkylääkkeet ja lihasrelaksantit. Joskin osa kivuista johtuu myös rasituksesta jota vuosien raskas fyysinen työ tehnyt.
- Ummetus/ripaska - koska vatsalaukkua ja ohutsuolta on munklattu, imeytyy ruoka eri tavalla suolistoon. Välillä voi mennä 3-4 päivää ettei vatsa toimi, mutta kun sen tulpan saa auki niin sitte täräjää… Tai sitten löysäillään ja haisu sen mukainen. :) Levolac on paras kaveri ummetukseen, joten jos mulla on kiire vessaan ni mä sitte meen sinne… Onneks ei sentään niin pahasti ole. Voin vain sanoa ettei se ummetus ole kovin hauska tunne koska se myös turvottaa ja aiheuttaa kipuja, hankalaa oloa.
- Pörinä - yläkautta purkautuu kaasua jolle en voi mitään. En siis tarkoita olla epäkohtelias pörinäni kanssa, minä vain en pysty sitä kontrolloimaan. Tähän ei ole olemassa lääkettä joka sen poistaisi. Se häviää ajan kans jos häviää. Eikä muuten tartte teeskennellä ettei kuule sitä, kyllä sen kuulee…
- Psyyke - todella kovilla ajoittain. Erityisesti allamainitusta syystä.
- Sosiaaliset suhteet/kaveripiiri - niihin tulee muutoksia väistämättä. Tässä prosessissa kyllä näkee ketkä ovat aitoja ystäviä ja valmiita tukemaan… ilman odotuksia että minä sitten palvon ja olen ikuisessa kiitollisuudenvelassa. Ystävien ei tarvitse olla kiitollisuudenvelassa… Jos pisto tuntuu sydämessä… ja ei, en aio tuntea vähääkään huonoa omaatuntoa tämän kirjoituksen sanomisista, enkä myöskään syyllisyyttä siitä että joku muu voi vetää herneet nenään siksi etten ole enää se sama "ressukka" jota piti hoitaa ja hoivata.
- Vanhat tutut katsovat kaukaa kuin lehmät vierasta veräjää. Eivät tiedä miten päin olisivat.
- "Vihamiehet" keksivät paskapuheita ja juoruja joita sitten jotkut torvelot uskovat. Sitähän sanotaan että kateus vie kalatki vedestä. (Ja voi niitä typeryksiä jotka niitä juttuja uskovat!)
Koska näin yön pimeinä tunteina ajatus ei enempää kulje pistetään loppuun vielä tämmönen..
Ei multa aivoja pois leikattu, näen ja kuulen enemmän kuin arvaat. Tunnen myös milloin en enää kuulu kuvioihin, milloin ei oikeasti välitetä. Ei multa tunteita leikattu pois, itken edelleen kyyneleeni mutta en itke niitä nähtesi koska minä en luota - en luota siihen että aidosti välität, aidosti olet vain siinä. En luota siihen että näet minut samana kuin joskus silloin kun olin 61 kg lihavampi… Osa ei ole mua tuntenu silloin kun olin suurimmillani, saati silloin kun nuorena olin vielä sutjakka. Tutustu muhun ihmisenä, ei leikattuna, vaikka leikkaus onkin osa mua loppuelämäni. Olen itse tehnyt suurimman työn laihtuakseni, ollakseni normaalikokoisempi, terveempi, onnellisempi. Jos olet työntänyt minut pois maisemista, näytän mielihyvin kantapäitä pidemmänkin matkan päästä - ansaitsen aivan samaa hyvää kuin kuka tahansa muukin. Mun aika on nyt, olla samanarvoinen kuin kuka tahansa muukin.
Päätelläänpä sitten tuosta kaikesta onko se leikkaus "yksinkertainen" keino, saati oikotie onneen kun laihtuu niinkin paljon kuin minä - jotkut vielä enemmän. Tonnikeijukaisen tarina elää loppusuoraansa, joka kestää loppuelämän.
