Ajankohtainen asia. Aina. Sitä ei tule ajatelleeksi ellei omalle kohdalle iske. Tai lähipiiriin.
Puoli vuotta on opettanut todella paljon. Silmät on olleet ennenkin auki, mutta nyt ne ovat auki toisella tavalla kun on kyse vammautuneista ihmisistä. Niin, ihmisiähän hekin ovat! Eivät he voi vammoilleen mitään.
Mitä vammautunut toivoo "terveeltä" ihmiseltä? Yksi asia on varma, hän haluaa tulla kohdelluksi ihmisenä. Aikuinen, vaikka onkin vammautunut, haluaa tulla kohdelluksi aikuisena. Mikään ei ole inhottavampaa kuin se että puhutaan kuin pienelle lapselle, lässytetään ja piipitetään. Ystävällisyys on eri asia kuin se.
Mitä muuta? Tasa-arvoista kohtelua, mutta omaa tahtoa pitäisi silti kunnioittaa. Toisaalta taas pitäisi ottaa asioita vammaiselta itseltään selvää sikäli kuin hän pystyy puhumaan ja ilmaisemaan itseään.
Kun puhuu vammautuneen ihmisen asioista, pitäisi puhua hänelle suoraan, kysyä häneltä. Ei jättää huomiotta.
Tökkii tämä ajatus... omatkin asiat humisee päässä kun uusi työpaikka, siellä sitten viikon päästä aloitellaan.
Vaahdotaan taas lisää asioista kun ajatus juoksee uudestaan. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti